18.1.2011

Elämän kuperkeikkoja

Sisko ja sen veli

Elämäni se jatkaa vaan kuperkeikkojen pyörimistä... Välillä mennään
eteenpäin, välillä taaksepäin.
Aloitetaan niistä eteenpäin vievistä. Löysin heinäkuussa todella kivan
saunallisen rivitalokaksion itselleni ja koirilleni. Teinkin siitä
pikimmiten kaupat ja olen asunut siellä elokuusta lähtien. Asuntoni
sijaitsee noin 3 km:n päässä Iisalmen keskustasta rauhallisella Papinahon
asuinalueella, jossa olen elänyt lapsuudessani ja nuoruudessanikin. Tuttu
seutu siis ja ennen kaikkea hyvät ulkoilumahdollisuudet koirien kanssa.
Internetin ihmeellisestä maailmasta löysin loppusyksystä rinnalleni
uuden kumppanin ;-) Eero asustelee Oulussa, mutta on viettänyt kyllä aika
tiiviisti aikaa luonani Iisalmessa. Tällaiselle paketille (minä + 3
koiraa) ei ihan millainen mies tahansa kelpaa. Eero tulee todella hyvin
toimeen koirieni kanssa ja tykkää niistä varmaan jo yhtä paljon kuin
minäkin. Myös näyttelyissä hän toimii hyvänä ’kepona’. Tärkeintä tietysti
kuitenkin on se, mitä hän sai aikaan sydämessäni...

Sitten niistä taaksepäinkuperkeikoista... Heti joulun jälkeen menehtyi
veljistäni nuorempi, minua 5 vuotta vanhempi Teijo. Olimme lapsuudessa kuin
paita ja peppu ja välimme olivat läheiset aina hänen lähtöönsä saakka. Ehdin
vielä jouluaattona käydä häntä katsomassa sairaalassa ja juttu luisti
melkein normaaliin tapaan ja nauroimme yhdessä. Enpä olisi silloin arvannut,
että vain viisi päivää myöhemmin joutuisin hyvästelemään hänet
lopullisesti....
Sain juuri KYS:sta hänen kuolintodistuksen, joka on kyllä varsin karua
luettavaa. Välitön kuolinsyy on status epilepticus (= pitkittynyt
epileptinen kohtaus) ja muut kuolemaan vaikuttaneet tilat keuhkokuume, ARDS(= äkillinen hengitysvaikeusoireyhtymä) sekä akuutti munuaisten
vajaatoiminta ja monielinvaurio. Tuon luettua tuli mieleen, että onneksi
hänet pidettiin narkoosissa viimeiset päivät eikä hän tuntenut noiden
vaikutuksia ja kipua tai niin aikakin toivon ja uskon.
Hyvästelin äitini ja Eeron kanssa Teijon 29.12.10 illalla ja sen jälkeen
hänet otettiin pois hengityslaitteesta ja hän menehtyi klo 17.30.
Saatamme Teijon haudan lepoon 22.1.2011. Tulen kantamaan hänet isoveljeni ja neljän muun kantajan kanssa hautaan.

Muutosten aika jatkuu ja nyt oli vuorossa sukunimeni vaihto. Eron jälkeen oli
päivänselvää, että otan tyttönimeni takaisin. Kun lopullinen eropäätös tuli,
laitoin nimenvaihtoilmoituksen heti maistraattiin ja sain viime perjantaina
sieltä päätöksen, että nimeni on jälleen Tuija Tuorilainen.
Aika näyttää, mitä muita muutoksia tulevaisuus tuo minulle tullessaan.
Toivon kuitenkin, että tulevat olisivat positiivisia ja voisivat sisältää
esim. työpaikan ja talon Oulusta....

Koirien kanssa ollaan pidetty näyttelytaukoa sitten Helsingin voittaja näyttelyiden, mutta palaamme kehiin jälleen helmikuun loppupuolella. Saurastakin tuli 'iso tyttö', kun ekat juoksut alkoivat. Myös siskolikka Wiccalla on jo aikuinen tältä osin.
Saura on saanut massaa lisää ja alkaa näyttää varsin hyvältä ja kun on luonteeltaankin varsinainen ilopilleri, niin mikäs on tyttöä kehiin viedessä.