18.8.2009

Podengotäyteinen viikonloppu

Ennen näkemätön ja –kokematon podengoviikonloppu on nyt takana.
Päänäyttelyssä oli huimat 85 portugalinpodengoa, joista 39 pieniä karkeita. Muutama koira oli poissa, mutta pienistä karkeista puuttui vain yksi.
Podengot arvosteli portugalilainen Rui Oliveira. Pienet karkeat arvosteltiin podengoroduista päivän viimeisenä, joten jännitystä riitti iltapäivään asti.

Pieniä karkeita podengopentuja oli mukana 2 urosta ja 4 narttua. Molemmat urokset saivat kp:n, urosten voitto brittituonti Harrylle. Narttupennuista kaksi oli ns. pikkupentuluokassa (5-7 kk) ja loput kaksi varsinaisessa pentuluokassa (7-9 kk). Pikkupentuluokassa esiintyi meidän Tiuhti-neiti Peten esittämänä. Vauhtia piisasi tiuhtimaiseen tapaan, mutta se pennulle suotakoon.
Tuomari tykkäsi Tiuhtista toista pentua enemmän ja sijoitti Tiuhtin ykköseksi ja antoi sille kp:n. Toinen pentu ei saanut kunniapalkintoa.
Vanhemmat pennut tuomari laittoi mieleiseensä paremmuusjärjestykseen, mutta ei antanut kummallekaan kunniapalkintoa. Tämä tarkoitti Tiuhtille narttupentujen ykkössijaa ja pääsyn ROP-pentu kisaan Harrya vastaan. Voitto siinä meni Harrylle, joka siis ROP-pentu.

Junnu-uroksia oli mukana 4 kpl, joista jokaiselle tuomari antoi ’erittäin hyvä’ laatuarvostelutuloksen. Junnuissa oli mukana myös Menni tuleva sulhanen, Sentti, jonka tuomari sijoitti junnuluokan kakkoseksi.
Nuorten luokan uroksien kohdalla jatkui eh-linja, sillä molemmille sen luokan uroksille myös eh:t
Avoimessa luokassa olleet kaksi urosta saivat sitten jo erinomaisen ja sen myötä ’lipun’ paras uros –kisaan.
Gizmo oli jälleen ainokaisena käyttöluokkaa edustamassa ja sai erinomaisen ja sitä myöten pääsylipun PU-kisaan.
Valioluokassa uroksia oli peräti 5 kpl, joista kolmelle tuomari antoi eri:n ja kahdelle eh:n. Erin sai myös kasvattimme Oliver (Irezumi Nascer do Sol), jonka tuomari sijoitti myös valiourosten kilpailuluokan ykköseksi.

Tämän jälkeen olikin vuorossa paras uros –kilpailu, johon pääsi 6 koiraa. Niistä tuomari pudotti vielä kaksi pois, kun vain neljä sijoitetaan. Noiden neljän parhaan joukkoon kuuluivat sekä Oliver että Gizmo. Kaikki PU-kisan koirat olivat valioita, joten serti ja vara-serti menivät pu-kisan ulkopuolelle avoimen luokan uroksille.
Tuomari kävellytti uroksia vielä lisää ja valitsi sen jälkeen PU-kisan järjestyksen:
1. Oliver
2. Gizmo
3. Sandeisan Erudito
4. Charope do Vale Negro

Nartuissa meiltä oli kehässä vain Jarra, joka sai veteraaniluokassa tuloksen eh-2. Tuomari ei pitänyt vaaleapigmenttisen kirsun omaavista koirista vaan antoi kaikille sellaisille eh:n.
Paras narttu –kisan järjestys:
1. Sandeisan Gengibre (nuorten luokan 1.)
2. Belmex Obra-prima (nuorten luokan 2.)
3. Ximena do Vale Negro (junnuluokan 1.)
4. Chucha do Vale Negro (junnuluokan 2.)

Rotunsa paras –kisassa olivat siten vastakkain Oliver ja ’Liinu’, joista voittajaksi tuomari laittoi Oliverin !!!
Olemme erittäin mielissämme kasvattimme voitosta vaikkei se meille kyllä kovin suurena yllätyksenä tullut, kun Oliver on aikaisemminkin ’loistanut’ näissä podengojen päänäyttelyissä.
Oliverilla nyt ikää vasta reilut 3 vuotta, joten päänäyttelyitäkin vasta 3 kpl. Ekassa päänäyttelyssään vuonna 2007 Oliver oli PU2, toisessa vuonna 2008 PU1 + vsp ja nyt sitten tuli täysipotti eli PU1 + ROP.

Sunnuntaina oli sitten samaisessa paikassa vuorossa virallinen maastojuoksukilpailu, jossa jaettiin myös epäviralliset podengojen maastomestaruus -09 tittelit.
Kisaan osallistui pikkupodengoja ennätysmäärä: 7 narttua ja 8 urosta, joille siis omat sarjansa (+ omat sertit).
Ensin nartut juoksivat alkueränsä, sen jälkeen oli vuorossa urosten alkuerät.
Me kilpailutimme maastokisassa osaomistusurostamme Kasperia, jolle lähtöarvonnassa tuli eka urosten alkuerä ja pariksi 'Ville' (Charope do Vale Negro).
Kisarata oli pikkupodengoille hieman vaikea, koska pellolla oli paikoin lähes ihmisen polven mittainen heinä. Oli sinne kyllä ajettu 'moottoritie' eli reilun metrin levyinen juoksu-ura.
Kasper juoksi alkueränsä upeasti parinsa keskeyttäessä jo alkumatkasta. Uroksilla ei kisaaminen yleensä ottaen onnistunut ja vain kaksi sai finaaliin oikeuttavan tuloksen.
Kasperin pariksi tuli ensimmäistä kertaa kisannut Kaapo, joka pysyi Kasperin mukana reiluun puoleen väliin finaalirataa, mutta oli siinä vaiheessa jäänyt jo niin paljon Kasperista jälkeen ettei voinut enää tietää, missä viehe ja Kasper menee.
Kasper juoksi upeasti finaaliradankin ja voitti urosten kisan pisteillä 523 ja sai sertin sekä maastomestari-09 tittelin.

Maastokisan palkintojenjako päättyi sunnuntai-iltana vähän kuuden jälkeen. Sitten oli vuorossa koirien syöttäminen ja auton pakkaaminen, jonka jälkeen alkoi reilun 400 km:n kotimatka.
Ajaminen pitkän kisapäivän jälkeen on aika rankkaa, mutta jaksoimme kuitenkin Varkauteen asti, jossa otimme tunnin tirsat ja jatkoimme sitten Pajujärvelle Peten vanhempien luokse. Sinne jätimme Tiuhtin ja otimme mukaan 3 omaa koirulia ja jatkoimme vielä 50 km kotiin, jossa olimme vähän jälkeen klo 3 yöllä.
Kello taisi olla jo aamuneljä, kun päät painuivat petiin.
On tää koiraharrastaminen rankkaa, mutta NIIIN antoisaa ;-)

Parin viikon päästä taas podengoillaan kesäpäivien ja open show:n merkeissä.

7.8.2009

Podengojen ja SVKL:n päänäyttely 15.8.09 Mustialassa

Suomen Vinttikoiraliiton päänäyttelyyn 15.8.09 Mustialaan on ilmoittautunut huima määrä podengoja. Tuo näyttelyhän on samalla portugalinpodengojen päänäyttely.
Podengot siellä tulee tuomaroimaan portugalilainen Rui Oliveira.
Ilmoittautuneita on seuraavasti:
- keskikokoinen lyhytkarvainen 8 (todellinen määrä lienee 7, koska niitä on Suomessa vain 7)
- keskikokoinen karkeakarvainen 12
- pieni lyhytkarvainen 27
- pieni karkeakarvainen 39 !!!!
Näyttelyn kotisivut ovat täällä: http://www.suomenvinttikoiraliitto.fi/nayttely/

Pienten karkeiden määrä on huima uusi Suomen ennätys. Entinen (23 kpl Tre KV -09) ylittyi reilusti.
Yllättävää on kun pieniä karkeita on selvästi enemmän kehissä nykyään kuin pieniä lyhytkarvaisia vaikka lyhytkarvaisia on rekisteröity Suomeen yli tuplasti enemmän kuin pieniä karkeita (233 / 514).

Päänäyttelyä seuraavana päivänä eli sunnuntaina 16.8. järjestetään samaisessa paikassa virallinen maastojuoksukilpailu, joka on samalla podengojen maastomestaruuskisa. Sinnekin on huhun mukaan tulossa tosi iso porukka podengoja juoksemaan. Ilmeisesti pikkupodengoja 10 narttua + 8 urosta ja keskareitakin 6 kpl.

Me tullaan viettämään Mustialassa koko viikonloppu perjantaista sunnuntaihin ja nautitaan runsaasta podengojen määrästä. Omia koiriamme osallistuu näyttelyyn ja osaomistusuros Kasper pitää lippuamme korkealla maastokisassa.

3.8.2009

Kotinäyttelyssä

Antoisa ja mukava Iisalmen kv-näyttely on nyt takana. Olimme Peten kanssa koko viikonlopun talkootöissä näyttelyssä paikallisen koirakerhomme ’lukuun’. Lauantaina olimme molemmat palkintojenjaossa, jossa Pete työskenteli myös sunnuntaina. Minut näyttelynohjaaja Tuula Laitinen passitti sunnuntaiksi käännöspalveluun, joka olikin varsin mielenkiintoinen paikka työskennellä.

Näyttelypaikkana oli Luuniemen tapahtumakenttä, jossa käyn Ricon kanssa agilitytreeneissä. Tapahtumakenttä on todella upea ja sopiva paikka myös näyttelyiden järjestämiseen. Iisalmen näyttely oli nyt ensimmäisen kerran kansainvälinen ja sen johdosta siellä oli tietysti koiria varsin paljon (n. 2400).
Talkooväkeä ja toimitsijoita oli riittävästi ja ehdimme käydä rauhassa syömässä ym. päivän aikana.

Talkooväki sai esittää myös omat koirat kehässä ja meiltä näyttelyyn oli ilmoitettu Gizmo ja Jarra. Mukana oli kolmaskin pieni kk podengo ja se oli kasvattimme Manu (Irezumi Moinho de Vento, Gizmon ja Jarran toisesta pentueesta).
Podengoja ja muutaman muun rodun edustajia oli jouduttu vaihtelemaan tuomarilta toiselle, kun ensin Elina Tan-Hietalahdelle ilmoittautuneista 150 koirasta puolet vaihdettiin muille tuomareille, koska eihän yksi tuomari voi eikä saa arvostella noin suurta koiramäärää. Podengot oli siirretty portugalilaiselle tuomarille, joka kuitenkin oli näyttelyä edeltävänä torstai-iltana soittanut ja perunut tulonsa perheenjäsenensä sairastumisen takia.
Minä olin jo ehtinyt ilmaista näyttelynohjaajalle mielipiteeni (lue: pettymykseni) alkuperäisen tuomarin vaihtumisesta ja olinkin erittäin positiivisesti yllättynyt kun hän soitti myöhään torstai-iltana, että podengot on siirretty takaisin alkuperäiselle tuomarille.

Pettymys tuomarinmuutos olisi ollut siksi, kun olemme 4 vuotta odottaneet, että saisimme Gizmolle Elina Tan-Hietalahden arvostelun ja nyt se oli jo ’melkein’ toteutumassa.
Ja miksikö halusimme Gizmolle juuri ko. tuomarin arvostelun ? No siksi, kun hän sijoitti Gizmon RYP-1:ksi Oulun kv-näyttelyssä syksyllä 2004, mutta hän ei arvostellut Gizmoa siellä silloin.

Pete lupautui esittämään myös näyttelytreeneissämme käyneen Kaapo-ibizan, jonka Kati omistajan selkä oli kipeä eikä hän voinut juosta Kaapon kanssa kehässä. Kaapo esiintyi hienosti Peten kanssa ja tuloksena olikin ROP kera sertin ja cacibin.

Podengot oli laitettu Elinan kehään viimeisiksi. Täytyy kyllä rehellisesti myöntää, että siinä kehän reunalla odottaessa jännitys oli normaalia suurempi....
Podengoja ennen arvosteltiin basenjit, joissa ROP:n saavutti tuttaviemme Tuuli-basenjin upea Rene-poika, joka sijoittui näyttelyssä lopulta BIS-3:ksi. Onnea kovasti Renen Tipi-kasvattajalle/omistajalle sekä Tuulin kotijoukoille !

Kehän reunalla oli useita tuttaviamme katsomassa, kun kotinäyttely oli kyseessä. Tiuhtikin oli kotijoukkoineen kannustamassa ja tutustumassa näyttelyn saloihin turistin roolissa. Viikon päästähän Tiuhtilla onkin sitten ensimmäinen pentunäyttely.
Ekana kehään meni Gizmo Peten esittämänä ja Manu Miian kanssa. Iskä ja poika esiintyivät upeasti ja tuomari silminnähden tykkäsi näkemästään, sillä hän antoi molemmille erin ja todella hienon arvostelun etenkin Manulle. PU-kisassa tuomari kävellytti poikia lisää ja päätyi lopulta järjestykseen 1. Gizmo, 2. Manu. Gizmo sai cacibin ja Manu vara-cacibin, mutta cacibhan siirtyy sitten Manulle.
Sitten oli Jarra-veteraanin vuoro. Pete esitti myös Jarran. Elina oli sanonut Petelle: hienoa kun toit tällaisen veteraaninkin hänelle arvosteltavaksi. Arvostelu oli todella hyvä, mutta hänen mielestään Jarra oli vain eh:n arvoinen. Näin ollen Gizmosta tuli ROP.
Jarran arvostelu: 10-vuotias, ikäisekseen hyvin säilynyt. Sillä on sievä nartun pää, tyypillinen portugalinpodengo. Hyvät korvat, häntä, mittasuhteet rungossa. Karkea karva. Hyvä luonne. Luustoa saisi olla enemmän.

Iskä ja poika pistävät parastaan

Gizmo pöydällä

Manu pöydällä

ROP kuva tuomari Elina Tan-Hietalahden kera

Ryhmäkehää meidän ei tarvinnut sitten enää kauan odotella, kun päivä oli jo niin pitkällä. Pieni sadekuuro tuli lauantain tapaan hieman häiritsemään ryhmäkehien järjestelyä, mutta onneksi savolaiset eivät ole sokerista vaan pystyttivät ryhmäkehän sateesta huolimatta ja se pääsi alkamaan jopa vähän etuajassa.

Ennen ryhmäkehää meillä oli perheneuvottelu siitä, miten koirat siellä esitetään, koska tokihan Kaapo-ibizankin piti siellä esiintyä. Päädyimme lopputulokseen, että Pete esittää sielläkin Kaapon, koska minä en ollut sen kanssa koskaan edes harjoitellut ja niinpä minulle koitti vihdoinkin tilaisuus päästä Gizmon kanssa kehään.
Gizmo oli edelleen varsin hyvällä ja reippaalla tuulella huolimatta siitä, että oli joutunut viettämään koko päivän häkissä näyttelypaikalla.

5-ryhmän ryhmätuomarina oli podengot arvostellut Elina Tan-Hietalahti. Hän otti tuosta varsin runsaasta koiramäärästä ensin jatkoon 9 koiraa, joiden joukossa oli sekä Kaapo että Gizmo. Muutenkin tuo 9 koiran joukko oli varsin poikkeava, koska harvemmin ’loppusuoralla’ on alkukantaisten rotujen edustajia niin paljon kuin niitä oli nyt: ibiza, podengo, faaraokoira, lunnikoira, kaanaankoira, basenji ja perinteisiä ns. turkkikoiria vain keeshond ja suomenpystykorva. (En nyt enää muista, mikä rotua edusti se yhdeksäs jatkoon päässyt koira.)
Elina tahtoi nähdä kaikkien näiden yhdeksän koiran edestakaiset liikkeet sekä juoksuttaa koira vielä kehän ympäri. Tämän jälkeen hän valitsi jatkoon neljä koiraa, jotka vielä kiersivät yhdessä kehän ympäri ja sen jälkeen ryhmäsijoittujat julkaistiin. Kaapo-ibiza ei päässyt enää noiden neljän parhaan joukkoon, mutta Gizmo pääsi ;-)
Neljänneksi tuli faaraokoira, kolmanneksi Gizmo !!!! ;-), toiseksi tuli keeshond ja ryhmävoittajaksi Rene-basenji.


Olipa todella hienoa voida kokea ryhmäsijoitus Gizmon esittäjänä kotinäyttelyssä kotiyleisön edessä ja heidän kannustaessa ja taputtaessa meille.
Kiitokset siitä kaikille samoin kuin onnitteluista, joita olemme saaneet.

Gizmo on jälleen tehnyt hienoa jälkeä näyttelykehissä: neljä x ROP + RYP-3 kv-näyttelyissä 3 viikon sisällä. Nyt se saa pitää parin viikon tauon ja sillä välillä poikansa Rico käväisee Kajaanin ryhmänäyttelyssä kehässä Jarran kanssa. Tiuhti esiintyy samaisessa paikassa pentunäyttelyssä.
Sen jälkeen onkin vuorossa podengojen päänäyttely Mustialassa. Sinne on huhujen mukaan tulossa lähes 30 pientä kk podengoa.

Ps. Tämä oli muuten Gizmon kymmenes ryhmäsijoitus ;-)